

- Asun avomieheni Juhan sekä kahden koiran, alaskanmalamuutin ja kiinanharjakoiran, kanssa Raumalla.
- Tradenomi, SAMK
- Kasvattajan peruskurssi, Kennel Vetovoiman
- Koulutettu koirahieroja, TU
- Suomen hevos- ja koirahierojat ry:n hallituksen jäsen
Olen ollut lähes aina jollain tavoin koirien kanssa tekemisissä. Ensimmäisen koirani sain 4 vuotiaana. Koiraharrastus on kuitenkin vuosien varrella vienyt mennessään ja vähitellen on alkanut kiinnostaa koirien auttaminen enemmänkin. Tavoitteenani on tarjota mahdollisimman paljon tietoa ja osaamista koirien hyvinvoinnin edistämiseksi. Olen suorittanut laajan Koirahierojakurssin Tampereen Urheiluhierojakoulussa. Koulutus sisälsi mm. perusteellisen katsauksen koiran anatomiaan ja fysiologiaan, perehdynnän tautioppiin, tule- sairauksiin ja traumoihin, fysikaalisiin hoitoihin sekä laji- ja rotutietouteen.
Toiminimi Koirahieronta Konttinen M. aloitti toimintansa vuoden 2007 alussa. Ammattitaitoisena koirahierojana ylläpidän ja kehitän osaamistani jatkuvasti. Omien koirien kanssa harrastelen perus tokoa, agia ja näyttelyitä. Malamuutin kanssa on tullut käytyä myös koiraetsinnän peruskurssi. Kennelnimi Vetovoiman on jo valmiina odottamassa tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluvaa pienimuotoista alaskanmalamuuttien kasvattamista.

|