Terveyttä on helpompi hoitaa kuin sairautta, joten ennaltaehkäisy on parasta terveydenhoitoa. Jo pennusta pitäen koira olisi hyvä totuttaa korvien, tassujen, kynsien, suun, hampaiden ja kehon tarkastukseen. Tämä kaikki alkaa jo kotoa. Kun pentua käsitellään säännöllisesti, se tottuu käsittelyyn ja asiat sujuvat huomattavasti helpommin myös esimerkiksi eläinlääkärin, koirahierojan ja kehätuomarin käsittelyssä. Terve koira voi fyysisesti ja psyykkisesti hyvin. Sen silmät ovat kirkkaat, turkki kiiltävä, hampaat valkoiset, lihaksisto tasapainoinen, liikkeet puhtaat ja koira on kaikin puolin elinvoimainen ja iloinen. Terve koira syö ravintoainepitoista ruokaa, saa riittävästi liikuntaa, virikkeitä, lepoa, sillä on rokotukset kunnossa, sille tehdään säännöllinen kotiterveystarkastus ja sen lihashuollosta pidetään huolta. Terve koira ei hyvän vastustuskyvyn sekä tasapainoisen rakenteensa ansiosta sairastu yhtä helposti kuin huonosti voiva koira. Koska koirat eivät osaa puhua ihmisten kieltä, tulee omistajien tuntea terveen koiran käytös ja fysiologia. Mitä varhaisemmassa vaiheessa vaivoihin puututaan, sitä nopeammin ja helpommin ne usein hoituvat. Koiransa hyvin tunteva ihminen on eläintenhoitoalaa harjoittavalle ihmiselle suuri apu. Koiran kipu Koirapersoonallisuuksia on monia, mikä tarkoittaa, että kivun tunteminen on erilaista niin yksittäisten koirien kuin rotujen välillä. Koiran käyttäytymisen ymmärtämiseksi on tärkeää tuntea sen yksilölliset ja sille luontaiset herkkyydet. Kipua on monenlaista, on lyhytkestoista äkillistä kipua ja pitkäkestoista kroonista kipua. Kun kipu on jatkunut pitkään, koira saattaa vetäytyä hiljaa rauhassa odottamaan kivun poistumista. Koiran käyttäytymistä tarkkailemalla ihmisen on yritettävä päätellä, millaisena koira kipunsa kokee.Kivun näyttäminen ulospäin poikkeaa yksilöittäin. Siihen vaikuttavat mm. koiran sen hetkinen tila ja aikaisemmat kokemukset kivusta. Stressaantunut koira kokee todennäköisesti kivun voimakkaampana kuin elämäänsä rauhallisesti suhtautunut lajikumppaninsa. Tavallisimmin koira osoittaa kipunsa Koira ei yleensä valita ääneen ainakaan kroonista eli pitkään jatkunutta kipuaan. Lyhytaikainen, äkillinen kipu saattaa saada koirankin valittamaan tai käyttäytymään aggressiivisesti. Tämä ei kuitenkaan ole mikään kivun ilmaisemisen sääntö. |